sunnuntai 27. elokuuta 2017

Bratislavan linna ja barokkipuutarha


Bratislavan linna

Bratislavan linna, kaupungin helmi, seisoo kukkulalla vanhan kaupungin kupeessa ja sen voi bongata jo kaukaa. Linna on rakennettu kukkulalle ensimmäisen kerran jo 900-luvulla, mutta se on tuhoutunut ja uudelleenrakennettu ja sitä on muunneltu lukuisia kertoja. Nykyisen ulkonäkönsä se on saanut vasta muutama vuosi sitten, sillä linnaa on yhä 2000-luvullakin kunnostettu eri näköiseksi.

UFO-silta on saanut nimensä sen päällä olevan näköalapaikan mukaan

Linnan sisäpiha

Näköala vanhaan kaupunkiin

Itse vietin linnan alueella varmaan parikin tuntia syömällä eväitä ja ihailemalla maisemia. Kukkulalta nimittäin näkee vanhankaupungin, "UFO"-sillan ja jopa Itävallan puolella pyörivät tuulivoimalat. Bratislava onkin vain muutaman kilometrin päässä Itävallan rajasta, joten päiväretki Bratislavaan onnistuu myös esimerkiksi Wienin matkalla.

Linnan alueelle ilmestyi myös aviopari ottamaan hääkuvia!



Barokkipuutarha linnan sisäpihalla



Linnaan ei ole pitkä matka vanhankaupungin keskustasta, mutta helleaallon aikaan lyhytkin kävely kukkulan päälle vei voimat. Linnan ympärillä on onneksi puistoaluetta jossa lepuutta jalkoja, sekä kaunis barokkipuutarha ja ravintola, josta on avautuu näköalat kaupunkiin. Sisätiloissa toimii myös Slovakian kansallismuseo, jonne jätin tällä kertaa menemättä, ja nautin vain kauniista säästä ja upeasta linnasta.




Jos eksyy Bratislavaan, kannattaa ehdottomasti käydä ihastelemassa linnaa läheltä, ja varsinkin alueen barokkipuutarha oli näkemisen arvoinen. Bratislavan linna oli kyllä yksi kaupungin kauneimpia ja vaikuttavimpia nähtävyyksiä!


------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Bratislava castle in Bratislava, Slovakia is a beatiful place with a great view of the city. There is also a baroque-style garden, which I absolutely fell in love with!

lauantai 19. elokuuta 2017

Uskalla muuttaa suunnitelmia


Reilun 3 viikon mittainen reilini alkaa olla viimeisiä kohteita vailla lopussa, ja olen tällä hetkellä jossain aivan muualla, missä kuvittelin olevani vielä pari viikkoa sitten.

Niinkuin täällä bloginkin puolella kerroin, oli mulla melko tarkkaan mietitty reilireitti, jota ihan tosissani aioin kyllä noudattaa. Ja olen juuri sellainen henkilö, joka tykkää suunnitella matkat melko tarkastikin ja myös varata majoitukset ja mahdolliset aktiviteetit etukäteen. Mulle väite "matkalle lähdetään kaksi kertaa; ensin suunnitellessa, ja toisen kerran reissatessa" on totisinta totta.


Tällä kertaa tein kuitenkin poikkeuksen. Syynä oli se, että ensimmäistä kertaa matkustin yksin, ja usean maan läpi. Ensimmäistä kertaa jätin varaamatta kaiken muun paitsi paluulennon Milanosta Riikaan, ja ensimmäisten päivien majoituksen. Ja se kannatti!

Kun olin päässyt Slovakiaan asti, eli toiseen reilini aikana eteentulevaan maahan, ei mulla ollut enää majoitusta pidemmälle. Tarkoitus oli varata hostelli ja jatkaa Tsekkiin, Saksaan ja Sveitsiin, mutta mieli teki oikeastaan muualle. Varasinkin kolme yötä Budapestistä.


Ensimmäisen kerran reissun päällä  suunnitelmia muuttaessa kaikki mahdollisuudet oli taas yhtäkkiä avoinna. Seuraavan kahden viikon aikana voin mennä mihin vain, kunhan olen Milanon lentokentällä 23.8.

Miettiessäni suunnitelmia uusiksi, mietin, mistä olen matkallani nauttinut, ja mitä vielä haluan kokea. Halusin ehdottomasti käydä vielä Prahassa, mikä kuului alkuperäiseen suunnitelmaan, mutta en jaksaisi juosta ympäri Euroopan suuria kaupunkeja koko reissua. Päätös hidastaa tahtia ja etsiä myös rauhallisempia kohteita oli ehdottomasti paikallaan, ja olenkin nauttinut reilin aikana melko tasaisesti niin isoista kuin pienistä kaupungeista ja luontokohteista.


Olin myös haaveillut käyväni Sloveniassa, mutta se ei ollut alkuperäisen reittini varrella, joten se oli jäänyt suunnittelmista pois. Nyt istun Ljubljanassa hostellissa, ja takana on Skocjanin luolissa vietetty päivä. Enkä voisi olla yhtään tyytyväisempi siitä, että päätin antaa nenän viedä, enkä tarrautunut liikaa suunnitelmiini.

Mun reissun ensimmäinen oivallus olikin, että ihanistakin suunnitelmista on ok luopua, jos ne ei enää tunnukaan niin hyvältä idealta. Tai ihan vaan senkin takia, jos keksikin jotain parempaa tilalle!

----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Three weeks ago, I didn't know where I would right know. Sometimes it's better to change your plans.

This is the first lesson I learned while travelling alone.

torstai 10. elokuuta 2017

Reilirinkan sisältö: Mitä pakata mukaan reilille?

Ajattelin vähän avata, mitä kaikkea tälle kuukauden mittaiselle reissulle pakkasin mukaan. Ensinnäkin, mukana mulla on Ospreyn 50 litrainen rinkka, jonne sai hyvin mahtumaan kaiken tarvittavan. Lisäksi mukana on pieni käsilaukku, mihin mahtuu juuri sopivasti puhelin, lompakko, passi ja junaliput.

Reilatessa liikun paljon junalla ja kävellen, joten rinkkaa tulee kannettua selässä aikamoisia määriä. Tavoitteena olikin pitää se mahdollisimman kevyenä, eli pakata mahdollisimman vähän. Vaatteet nyt vievät suurimman osan tilasta, ja koska reissuuni kuuluu niin kaupunkiseikkailuja, rannalla löhöilyä kuin vuoristossa patikoimistakin, oli oikeiden vaatteiden valinta suurin haaste.


Mukaan valikoitui:
× 2 toppia
× shortsit
× mekko
× maksihame
× sukkahousut (jätin farkut suosiolla kotiin)
× flanellipaita
× kevyt ulkoilutakki
× juoksuhousut
× farkkutakki
×bikinit
× iso huivi
× varvastossut hostelliin
× tukevat kävelykengät
× ballerinat ravintoloihin yms
× sukkia ja alusvaatteita n. viikon ajaksi


Määrä näyttää listattuna paljolta, mutta osa vaatteista on kuitenkin aina päällä, ja kaikki vaatteeni mahtuivat yhteen packing cubeen. Ne ovatkin paras tapa säästää tilaa repussa, sekä pitää kaikki nätisti järjestyksessä. Packing cubet ovat siis vetoketjulla varustettuja kankaisia "pusseja" joihin saa puristettua paljon tavaraa pieneen tilaan. Omani (4 kpl) ostin ikeasta noin kymmenellä eurolla.

Muita mukaan lähteviä tavaroita ovat tietysti:
× hygieniatarvikkeet (omassa cubessaan totta kai)
× pyykinpesupulveria (esim. minigrip-pussissa)
× iso ja pieni pyyhe (mikrokuitukangasta)
× kamera
× laturit
× vierasta valuuttaa tarpeen mukaan
× pari kirjaa
× kuulokkeet
× penaali
× muistivihko reissupäiväkirjaksi
× pelikortit
× laastareita yms
× turvasumutin (matkustan yksin, joten just in case!)
× päiväreppu rullattuna rinkan sisälle
× kopiot kaikista asiakirjoista (passi, matkaliput yms)



Nämä kaikki mahtui mukaan tosi hyvin, enkä ole muuta reissullani kaivannut. Hyvä sääntö pakatessa reppureissulle on valita vain välttämättömimmät ja niistä vielä karsia puolet! ;)
Onko teillä jotain pakkausvinkkejä, ja mitä ilman ette ehdottomasti lähde reissuun? 

perjantai 4. elokuuta 2017

Krakova kahdessa päivässä


Mariankirkko vanhankaupungin aukiolla

Tällä hetkellä istun Bratislavassa hostellissa, ja olisi aika katsoa pari päivää taaksepäin: nimittäin Krakovaan, missä vietin juuri kaksi kokonaista päivää (oikeasti tavallaan 3, jos lasketaan junamatkat ynnä muut). Krakova on Puolan "kulttuuripääkaupunki", josta löytyy kokemista niin viikonlopuksi kuin pidemmäksikin reissuksi. Reilaamassa olen liikkeellä pienellä päiväbudjetilla, mutta tekemistä ja näkemistä riitti silti!

Majoituin Krakovassa (yllätys, yllätys) hostellissa, lähellä vanhaa kaupunkia, joten keskeisimmät nähtävyydet olivat kaikki kävelymatkan päässä. Vietinkin paljon aikaa vanhan kaupungin alueella, josta luonnollisesti löytyy myös paljon ravintoloita ja kahviloita. Saadakseen nopean kuvan kaupungista, suosittelen käymään ilmaisilla kaupunkikierroksilla, joita järjesti ainakin pari eri tahoa Krakovassa. Kierrokset tehdään kävellen ja kestävät yleensä n. 1,5-2 tuntia, eikä niille osallistuminen maksa mitään. Lopuksi oppaalle voi jättää halutessaan tippiä, jos piti kierroksesta. 

Vanha kaupunki on myos täynnä toinen toistaan vanhempia ja kauniimpia kirkkoja, joissa lähes kaikissa vierailu on ilmaista. Itse taisin käydä neljässä kirkossa ihastelemassa arkkitehtuuria, taidetta ja historiaa. Krakovan vanhan kaupungin aukiolla seisoo kaksitorninen Mariankirkko, sekä 1200-luvulta asti säilynyt kaupungintalon torni, jonka jyrkkiä ja pieniä portaita pääsin kiipeämään pientä parin euron pääsymaksua vastaan. Ylhäältä avautui upeat näkymät, joskin niitä sai katsoa vain ikkunan takaa.



Mariankirkko


Maisemat kaupungintalon tornista

Krakovassa muita keskeisiä paikkoja ovat myos Wawelin linna, jonka sisäpihalle on aina vapaa pääsy. Lisäksi 10 minuutin kävelymatkan päässä vanhastakaupungista on suosittu vanha juutalaiskaupunginalue Kazimierz, joka on täynnä persoonallisia baareja, kahviloita, ravintoloita ja kauppoja. Isommalla budjetilla tuolla voisi kierrellä vaikka kokonaisen päivän!



Kazimierz



Wawelin linnasta

Hintataso Puolassa on huomattavasti halvempi kuin Suomessa, ja pärjäsin hyvin 20 euron päiväbudjetilla, joka sisälsi myos hostellin ja ruuat. Söin tosin ulkona vain kaksi kertaa: ensimmäisenä iltana terassilla olut ja pierogit (puolalaisia "nyyttejä" kasvis- tai lihatäytteellä) maksoi 8 euroa, ja kuvan täytetty, uunissa paahdettu patonki, zapiekanki noin 2 euroa. Muuten ostin ruokatarpeet kaupasta ja kokkasin hostellin keittiössä.

2 euron zapiekanki

Krakova on myös lyhyen junamatkan päässä Auschwitzista, toisen maailmansodan aikaisesta keskitysleiristä, joka toimii nykyään museona muistuttamassa tuon ajan julmuuksista. Tämä on paikka, jossa olisin ehdottomasti halunnut vierailla, mutta lämpotila oli päivisin reippaasti yli 30 paremman puolella, ja elokuussa paikka on todella tukossa, joten katsoin parhaaksi jättää siellä vierailun toiseen kertaan.


Kaiken kaikkiaan Krakova vei sydämeni, ja aion ehdottomasti palata takaisin. Pidin kaupungin tunnelmasta enemmän kuin Varsovasta, jossa olin aiemmin, ja esimerkiksi vanhakaupunki tuntui autenttisemmalta, kun tiesi, että lähes kaikki rakennukset olivat alkuperäisiä. Varsovan vanhakaupunki on nimittäin uudelleen rakennettu, sillä se tuhoutui pahasti toisen maailmansodan pommituksissa. Suosittelen Krakovaa ehdottomasti kaikille! :)